En voi kyllin pahoitella kylliksi sitä että tämän blogin kirjoittaminen "hiukan" jäi... Suurin syy siihen oli ehdottomasti se että, kun tammikuussa oli varsin löysää ja paljon vapaa-aikaa, niin silloin ehti jotenkin totuttautua sellaiseen löysään rytmiin, paluu arkeen oli kaikkea muuta kuin helppo. Kerron seuraavassa "hieman" tiivistetysti joka kuukaudelta tärkeimpiä tapahtumia, alkaen helmikuusta.
HELMIKUU:
Kuten sanoin, tammikuu oli helppo, helmikuu oli sitten kaikkea muuta. Tenttejä tuli monta, ja kaikki olivat varsin lähellä toisiaan, ja näiden lisäksi oli muutama uusintatentti, johon oli myös yritettävä lukea. Oma kompastuskiveni oli anatomia ja lääkehoito. Anatomian uusintatentissa tammikuussa olin kuumeessa, joten en sitten päässyt sitä(kään) läpi. En muista mainitsinko aikaisemmin, mutt sain siis ensimmäisestä lääkehoidon kurssista hylätyn, jonka jälkeen aloin kovasti lukemaan uusintatenttiin, joka menikin sitten jo paljon paremmin. Kurssin arvosanaksi tuli 3. Koska luin varsin paljon tähän ekaan kurssiin, ei aikaa jäänyt lukea toisen kurssin tenttiin. (Lääkehoito 1:n uusintatentti ja Lääkehoito 2:n tentti olivat viiko sisällä toisistaan), joten yllätys yllätys siitäkin tuli hylsy. Muita tenttejä olivat mm. patofysiologia (josta siitäkin tuli hylsy :D) ja kliininen mikrobiologia (arvosanaksi tuli 2)
Tenttien lisäksi oli paljon oppitunteja, onneksi monet tunnit olivat hyvin mielenkiintoisia. Mm. EKG, sisätautipotilaan hoitotyö ja Diabetes-opinnot olivat erittäin mielenkiintoisia. Näihin kaikkiin opintoihin sisältyi myös paljon käytännön harjoittelua. Sitten tietysti oli niitä opintoja mitkä eivät kiinnostaneet sitten pätkän vertaa, kuten tutkimus- ja kehitystyön perusteet.
Käytännön harjoittelussa mielenkiintoisista oli kuitenkin ehdottomasti kanylointi, eli suoniyhteyden luominen. Itse sain ensimmäisellä kerralla kanyylin luokkatoverilleni, joskin kaverillani oli varsin hyvin näkyvät suonet, joten tehtävä ei ollut erityisen hankala, kun taas itselläni on sellaiset suonet, joita ei paljaalla silmällä erota. Kaverini pisti minua 5 kertaa, ennenkuin sai kanyylin suoneen. Hyvää harjoitusta hänelle :)
MAALISKUU:
Maaliskuun alussa ei sitten ollut enää ihmeempiä opintoja. Muutamia tenttejä (mm. sisätautipotilaan hoitotyö) ja sairaalaelvytyksen harjoittelua. Maaliskuun puolessa välissä alkoi sitten kauan odotettu ja pelätty harjoittelu, ensimmäin harjoittelumme sairaalassa. Kuten varmaan aikaisemmin mainitsin, pääsin akuutille infektio vuodeosastolle. Luonnollisesti hiukan jännitti, että miten käytännöntyö lähtee etenemään, mutta kaikki työntekijät olivat tosi ystävällisiä ja neuvoivat mielellään. Onneksi tämä harjoittelu kesti sen 5 viikkoa, siinä ajassa ehtii jo hiukan oppiakkin. Pääsin tekemään todella monipuolisesti erillaisia asioita, myös sellaisia, mitkä eivät oikesti edes kuulu sairaanhoitajan tehtäviin. Yksi esimerkki tällaisesta oli, kun eräs potilas menehtyi, ja pääsin hänellä sitten harjoittelemaan vainajan laittoa. Potilaalla oli myös sydämentahdistin, jonka lääkäri poisti. Tämän jälkeen leikkaushaava piti ommella umpeen (joka on siis aina lääkärin tehtävä), osaston lääkäri aloittikin ompelun, mutta kysyi sitten että haluanko kokeilla. Ja minähän halusin. Erittäin mielenkiintoinen kokemus. Toivottavasti pääsee toistekkin harjoittelemaan. Yhteensä pääsin laittamaan vainajaa kahdesti noiden viiden viikona aikana, hyvä niin sillä sitäkin pitää harjoitella. Muita asioita, joita pääsin noiden viikkojen aikana harjoittelemaan, oli mm. kanylointi, perushoito, lääkkeiden jakaminen/antaminen, i.v nesteiden valmistaminen/antaminen, kirjaaminen jne jne...
Lisäksi pääsin harjoittelun aikana useamman kerran potilaiden mukaan toisiin sairaaloihin, kun he kävivät mm. pään TT-kuvissa, röntgenissä yms. Sekin oli erittäin mielenkiintoista, sillä siinä pääsi käytännössä näkemään, esim. että miten pään TT-kuvat otetaan, kauanko siinä kestää jne.
HUHTIKUU
Huhtikuu meni suurimmalta osin edelleen harjoittelussa. Vain huhtikuun viimeinen viikko oli koulua, joskin varsin löysää sellaista, enimmäkseen ruotsia. Muutenkin oli tiedossa, että harjoittelun jälkeen koulu on enimmäkseen viimeisiin tentteihin valmistautumista ja kesäloman alun odottamista. Itselläni oli tosin hiukan poikkeava lukujärjestys, en muista mainitsinko aikaisemmissa kirjoituksissa että hain Metropolian järjestämälle kurssille, joka järjestetään Portugalissa. No, minut sitten hyväksyttiin mukaan, joten 28.4-10.5 olin portugalissa ICHCI-kurssilla (International Course of Health Care Issues). Kurssi oli erittäin mielenkiintoinen, ja siellä pääsi tutustumaan todella hienoihin ihmisiin. Matkan kohokohta oli toisella viikolla, kun pääsimme käymään paikallisessa koulukodissa/nuorisovankilassa, jossa tehtävämme oli pitää terveysvalistusta 10:lle nuorelle, iältään nuoret olivat 13-18-vuotiaita. Nuoret olivat erittäin yhteistyökykyisiä ja kiinnostuneita asioista joista kerroimme. Eräskin poika totesi että, hänelle oli suorastaan shokeeraavaa tajuta, että joku muukin, kun paikan henkilökunta, välittää heistä. Monet nuorista, eivät esimerkiksi tienneet, miksi he eiväit voisi syödä suklaata joka päivä. Heidän logiikkansa mukaan suklaa on hyvää, joten sitä voi syödä paljon.
Tuon kahden viikon aikana sain todella paljon uusia tuttavuuksia, ja olemme jatkaneet yhteydenpitoa myös matkan jälkeenkin. Toivottavasti kohtaamme vielä joskus porukalla. Kurssin kustannuksetkin olivat varsin kohtuulliset, itse kurssimaksu oli 150€ ja siihen sisältyi 90% kaikista ruuista mitä söimme, kaikki kuljetukset matkan aikana, majoitus... yms. Lennot piti maksaa itse, mutta lippujen hinnasta saamme takautuvasti 50%-80% takaisin, koska hanke on EU:n tukema. Tuon kurssin jälkeen pidin itse vielä "miniloman" ja lensin kolmeksi päiväksi Lontooseen.
TOUKOKUU
Toukokuu olikin sitten muutamia satunnaisia tunteja ja tenttejä lukuunottamatta sitä, että odoteltiin kesäloman alkua. On aika vaikea lukea tentteihin kun koulua ei ole juurikaan jäljellä ja ulkona paistaa aurinko. Sen huomasi sitten tuloksissa, patofysiologia meni kyllä läpi, mutta anatomia ei. Suureksi riemukseni ja yllätyksekseni pääsin ruotsista läpi, joten sitä ei tartte ajatella enää koko koulun aikana (oma ruotsin kielen taitoni rajoittuu siis siihen että osaan esitellä itseni, sanoa että "en puhu ruotsia" ja "puhu suomea"). No vihdoin ja viimein kesäloma sitten alkoi, ja koulun penkille palataan sitten joskus elokuun puolessa välissä. Sairaanhoitilla kun on, ainakin metropoliassa, kaikista lyhyimmät lomat.
Kesätöiden suhteenkin minua onnesti. Harjoitteluni oli vissiin sujunut ihan mukiinmenevästi, sillä sain sieltä lähes koko kesäksi töitä. Se on erittäin mukavaa, sillä sairaalassa pääsee kunnolla oppimaan tämän alan juttuja käytännössä. Lisäksi on mahdollista päästä mukaan sellaisiin toimenpiteisiin, mitä harjoittelun aikana ei välttämättä tullut esille.
Nyt voin sanoa suoraan, että kesän ajaksi tämä blogi vaikenee. Palaamme asiaan Elokuun puolenvälin jälkeen, jolloin pyrin taas kirjoittamaan tänne yhtä-aktiivisesti kuin alussa.
Oikein hyvää kesää kaikille!!