sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Harjoittelun alku ja loppu

Jaahas, tulipahan taas jo melkein tavaksi noussut "hieman" pitempi tauko kirjoittamiseen...

Mutta siis pääasia siihen että en ole kirjoittanut, on lähinnä se että suurin osa tästä ajasta on mennyt harjoittelussa. Olin harjoittelussa siis loppujen lopuksi mielenterveyskuntoutujien asumis/kuntoutuskodissa.

Oli muuten "hiukan" erillainen harjoittelu kuin normaalisti. Kaikissa tähän astisissa harjoittelussa on tottunut siihen että koko työvuoro on joka paikkaan juoksemista ja tekemistä riittää. Nyt oli aivan eri meininki. Suurin osa työvuorosta meni itseasiassa vain "istuskeluun ja hengailuun". Koska asukkaiden (heitä kutsuttiin siis asukkaiksi, ei potilaiksi, vaikka kaikilla oli jokin mielenterveydellinen diagnoosi) fyysinen kunto oli kaikilla melko hyvä, eivät he tarvinneet niin paljoa apua esim. vessassa käyntiin kun normaalit sairaalan vuodeosaston mummot ja vaarit. Enemmänkin työn kuva oli olla läsnä asukkaiden kanssa ja ohjata heitä arjen askareissa. Kyseinen paikka ei ollut suljettu osasto, joten asukkaiden liikkumistakaan ei voinut rajoittaa kovin paljoa.

Harjoittelu oli kyllä varsin mielenkiintoinen ja antoisa, mutta kyllä tuntuu hyvältä että se on nyt loppu :D Ihan jo oikeastaan sen takia että aamuherätyksen klo 06:25, eivät oikein ole allekirjoittaneen makuun. Mutta työympäristö ja työkaverit olivat kyllä mukavia. Kaikilta saattoi kysyä, jos oli epäselvyyksiä ja muutenkin porukka oli oikein lämminhenkistä :)

Nyt sitten on edessä huomattavasti rauhallisempi aikataulu. Oikeastaan loppukeväänä ei ole mitään muuta kuin kaksi kurssia (Psykologia ja Lapsen ja nuoren hoitotyön teoria) ja niiden lisäksi on joitakin iltaluentoja. Joten ymmärrettävästi nyt harjoittelun jälkeen tuntuu ihan siltä kuin olisi loma alkanut.

Blogiakin koitan nyt taas päivittää ahkerammin, paino sanalla yritän.

Ainiin, ja kun viime tekstissä mainitsin siitä että haen Uuten-Seelantiin harjoitteluun ensi syksyksi, niin siitäkin tuli tieto että ei onnistunut, koska on liikaa kursseja kesken. No, onneksi vielä myöhemminkin voi hakea. 

Hyvää alkanutta kevättä (toivottavasti) kaikille!

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Koulua

10 päivän kirjoitustauon jälkeen on taas hyvä hiukan päivittää kuulumisia.

Koulussa ei oikeastaan mitään uutta auringon alla. Mielenterveys ja päihdetyö on jatkunut. Kurssilla olemme käyneet läpi mm. itsetuhoisen ja masentuneen potilaan kohtaamista, ja kuulleet myös opettajien/hoitajien omakohtaisia kertomuksia oikeista tilanteista.
Harjoittelupaikasta ei ole vieläkään kuulunut mitään, vaikka lähetin sähköpostia jo toisen kerran. Huomenna ajattelin vielä yritttää soittaa ko. paikkaan. Harjoittelun koordinaattorin kanssa jo puhuin puhelimessa, hänellä onneksi oli paikka jo minulle varattuna, siltä varalta että tuo haluamani harjoittelupaikka ei onnistu. Joten kyllä harjoitteluun pääsen, se että pääsenkö sinne, minne haluan, on sitten eri asia.

Maanantaina kävin myös uusintatentissä, jossa istuin mukavat 3,5 h yrittäen vääntää tekstiä kolmeen eri tentiin. Silti loppui aika kesken. En ehtinyt kirjoittaa mitään lääkehoidon ja kivunhoidon, psykologian osaan. No, ensi kerralla sitten. Kun tenttiaikaa oli reilut 5 min. jälellä, pääsin toiseksi viimeiseen kohtaan. "Kivun anatomia ja fysiologia". Kirjoitin kaikkea mahdollista mitä mieleen tuli ko. aiheesta, eli en kovin paljoa. Tästä johtuen ainoa tavoitteeni oli päästä läpi, mutta nyt kun kävin perjantaina katsomassa tuloksia, oli arvosanaksi tullut 4(!). Voi siis sanoa että olen tyytyväinen numeroon. Tosin tuo on vain osa kurssia, mutta kyllä se aina kurssin kokonaisarvosanaa nostaa.

Päätin myös että haen harjoitteluun ulkomaille, pääkohteena Uusi-Seelanti. JOS ko. harjoitteluun pääsisin, tapahtuisi harjoittelu ensi syksynä tai keväällä 2015. Mutta se siis jää nähtäväksi.

No niin, ensi kertaan!

torstai 16. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uudet kujeet

Tulipahan taas pieni tauko kirjoittamiseen. Koulu jatkui kaksi viikkoa sitten, mutta jotenkin kirjoittaminen koko ajan lykkääntyi...

Mutta siis, koulu jatkui 7. päivä. Nyt vuoden alussa käymme kahta kurssia, Mielenterveys ja Päihdepotilaan hoitotyö ja viime syksynä alkanutta Tutkimus- ja kehitystyön menetelmät. Tahti on nyt vuoden alussa melko kiivas, koska seuraava harjoittelu alkaa jo viikolla 7. Harjoittelupaikkaa itselläni ei tosin vielä ole, kiitos vähäisten harjoittelupaikkojen. Otin kyllä yhteyttä erääseen paikalliseen sairaalaan, josta luvattiin vastata tämän viikon aikana. Eipä ole vielä kuulunut mitään. No, onhan tässä vielä huominen aikaa.

Muuten ei ole niin hirveästi uutta kerrottavaa, mielenterveyden kurssilla käydään pääosin läpi erillaisia mielenterveyden/päihdetyön muotoja ja potilaita. Meillä kävi mm. vieraita AA:sta kertomassa omakohtaisia kokemuksia alkoholismista. Kaikki kun eivät sitä myönnä sairaudeksi.