Noniin, kuten epäilinkin, ei tullut kirjoiteltua viikon vapaiden aikana pahemmin mitään. Toisaalta, eipä oikeastaan tapahtunut mitään miksi olisin kirjoittanut. Itsenäisyyspäivä oli ja meni ja tarkoituksenani oli että olisin saanut tehtyä muistiinpanoni valmiiksi viikonlopun aikana. Toisin kävi. Porukoideni luona selvisi nimittäin että serkkuni tulee kahden pienen lapsensa kanssa kylään viikonlopuksi, joten se siitä lukemisesta. Kovin montaa rauhallista hetkeä ei viikonlopun aikana ollut... No sitten homma meni siihen että tiistai iltana kirjoitin muistiinpanot puhtaaksi ja tulostin. Siltikin jäin HYVIN paljon jälkeen siitä mitä olin ajatellut tehdä. Kärjistettynä voidaan sanoa että sain 25% muistiinpanoista tehtyä, siitä mitä olisi pitänyt tehdä.... No en tiedä kuinka paljon siitä olisi loppujen lopuksi sitten ollut apua, tänään oli nimittäin sitten vihdoin se pelätty farmakologian tentti. Ja kävi selväksi että ei sitä turhaan sanota vaikeimmaksi aiheeksi mitä koulussa on. Aivan järjettömiä kysymyksiä... :D Ja päätellen muiden tenttiöiden ilmeistä, en ollut mielipiteeni kanssa yksin :D No, onneksi sen voi uusia "loputtomasti".
Nyt olisi sitten vielä jäljellä loppurutistus ennen joululomaa. Kaksi opetuskertaa patofysiologiaa, 3 tenttiä ja sitten vihdoin loma (joka sekin kuluu mukavasti lukiessa ainakin anatomiaa ja farmakologiaa).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti