Nyt on sitten koulu aloitettu tämän syksyn osalta. Taisin viime keväänä mainita siitä että hain siirtoa ensihoito-linjalle, mutta siirto ei toteutunut, koska kurssilla ei ollut tilaa. No, ehkäpä joskus myöhemmin.
Oma luokkamme aloitti
keskiviikkona opinnot "Lääkehoito ja Kivunhoito" sekä
"Ravitsemustiede"-opintojen parissa. "Lääkehoito ja
Kivunhoito"-kurssi on meidän luokkamme osalta viimeinen lääkehoitoon
liittyvä kurssi. Eli tämän kurssin jälkeen lääkehoitoa ei enää ole omana
kurssinaan. Totta kai lääkehoito on mukana myöhemmissä opinnoissa kun
harjoitellaan muita hoitotoimenpiteitä. Näissä kokonaisuuksissa lääkehoito on
vain yksi osa hoitoa, niin kuin oikeassakin elämässä. Lähinnä tällä viimeisellä
kurssilla syvennetään oppimista liittyen lääkehoitoon, varsinaisia uusia
asioita ei, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, tule. Yksi tällaisista
poikkeuksista on kipupumpun käyttö. Sitä meillä ei ole aikaisemmin ollut ollenkaan
ja se on kuitenkin tärkeä osata, varsinkin jos aikoo tulevaisuudessa
työskennellä sairaalassa. Kipupumpun käytössä pitää olla erittäin varma, sillä
pienellä virheellä laite voi antaa liian ison annoksen lääkettä potilaalle,
joka taas voi olla kohtalokasta.
Toinen kurssi jonka aloitimme, oli mainitsemani Ravitsemus. Nimi jo kertoo
aika paljon ko. kurssista. Käymme läpi mm. ravitsemukseen liittyviä asioita ja
sitä miten niitä voisi mahdollisesti soveltaa potilastyössä. Lisäksi luennoilla
käydään läpi ruokailutottumuksia hieman syvemmälti kuin sen perinteisen
lautasmallin osalta. Esim. maanantain luennolla puhuttiin siitä miten terveellisessä
ruokavaliossa ei riitä että jättää pois "kovat" rasvat, vaan pitää
korvata ne "pehmeillä" rasvoilla jne. Osa asiasta on hyvin
mielenkiintoista, osa taas sitten ei ihan niin paljoa jaksa kiinnostaa, mutta
kyllä tuo varmaan kurssina on ihan mielenkiintoinen.
Muita tulevia kursseja käyn läpi sitä mukaa kun aloitamme ne. Tällä viikolla
alkaa mm. "Ohjaus hoitotyössä"-kurssi.
tosi kiva, kun löysin blogiisi :) aloitan maanantaina metropoliassa kätilön opinnot, joten jään varmasti seuraamaan kirjoittelujasi!
VastaaPoista