maanantai 21. lokakuuta 2013

Kohta se alkaa...

 Enää viikko. Viikon päästä tähän aikaan olen suorittamassa seuraavaa harjoittelua, joka näin etukäteen ajateltuna tulee todennäköisesti olemaan yksi koko kouluajan haastavimpia. Puhutaan siis kirurgisen potilaan hoitotyön-harjoittelusta. Harjoittelun pituus on 5 viikkoa, joten käytännössä koko marraskuu menee harjoittelun parissa. Kuten aikaisemmissakin, myös tähän harjoitteluun kuuluu tehtävä, joka on tehtävä harjoittelun aikana. Tehtävä "huipentuu" siihen että pääsemme jonkun potilaan mukana leikkausaliin, seuraamaan leikkausta. Tehtävässä on kyse siis siitä että jollekkin sairaalaan tulevalle potilaalle, teen hoito-suunnitelman, joka käsittää koko sen ajan, minkä potilas on sairaalassa.

Viimeksi mainitsin että tulevat viikot menevät pitkälti kirurgisen potilaan hoitotyön luentojen parissa, ja niin ne menivätkin. Tosin opettajat eivät nyt olleet tällä kertaa ihan niitä lemppareita. Normaalisti tunnin aikana saa esim. vapaasti käydä vessassa yms. mutta molemmat opettajat (tällä kurssilla oli siis kaksi opettajaa) halusivat että koko luokka istuu hiirenhiljaa koko tunnin ajan, tekemättä mitään ylimääräistä. Meno oli siis suoraan kuin ala-asteelta. Normaalisti tunneilla saa siis esim puhua kaverin kanssa, tietysti niin etteivät muut häiriinny. Eihän ketään voi pakottaa kuuntelemaan.

Tämä tuleva viikko on varsin helppo. Oikeastaan iltapäivisin ei ole ollenkaan ohjelmaa, aamupäivät menevät laboraatio tuntien parissa. Eli harjoittelemme käytännössä tilanteita, joita tulevassa harjoittelussa tulee todennäköisesti eteen. Muutamana iltana on sitten vielä lääkärinluentoja aiheesta "kirurgia".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti