Nyt on sitten vihdoin joululoma alkanut. Oikeastaan se alkoi jo viikko sitten, mutta tein viikonloppuna vielä muutaman työvuoron, joten aloitin oman joulunviettoni siis maanantaina.
Perjantaina oli vielä matikan tentin uusinta, johon lähdin kovin odotuksin. Tavoistani poiketen olin lukenut edellisenä iltana jonkin verran matikkaa, niin että osasin varmasti esim. jakokulman. Oma arveluni oli että tentti olisi mennyt läpi, mutta kun eilen katsoin opintosuoritusotettani, niin siellä oli lääkelaskujen kohdalla arviona 0 eli hylätty. En tiedä mikä meni pieleen. Todennäköisesti joku pieni kirjoitusvirhe tai vastaava. Silti se aina harmittaa, että pitää uusia vielä uudestaan. No ei voi mitään.
Tiistaina 10.12 oli viimeiset opetustunnit, jolloin olimme ns. simulaatioluokassa, eli aina osa luokasta seurasi etänä toisessa luokassa, kun muutamat oppilaat harjoittelivat toisessa luokassa erillaisia hoitotoimenpiteitä nukelle/vapaaehtoiselle potilaalle. Harjoitteluluokassa on kolme kameraa katossa ja kaikilla huoneessa olijoilla on mikrofonit, joten ne jotka seuraavat toisessa luokassa etänä, näkevät ja kuulevat kaiken.
Simulaatio tunnit ovat oikein mukavia, mutta niitä on valitettavan harvoin. Yleensä kerran puolessa vuodessa. Opettaja on yleensä näillä tunneilla harjoitteluluokan vieressä olevassa tilassa, jossa hän ohjaa potilaana oleavaa nukkea. Kyseessä on ns. älynukke, jonka hinta pyörii muistaakseni jossakin n. 20 000€ hujakoilla. Nukella saa tehtyä melkein mitä vaan, mitä oikeakin potilas tekee, paitsi liikkumaan se ei kykene. Sille saa mm. asetettua verenpaineen arvot, jotka kuulee manuaallisellakin mittarilla. Samoin kun happisaturaation, sykkeen, hengitysfrekvenssin, silmien liikkeen, jne. saa asetettua opettaja viereisestä huoneesta. Nukella on myös pieni kaiutin suussa, jota kautta opettaja/avustaja voi vastailla "hoitajien" potilaalle esittämiin kysymyksiin.
No ensi vuonna on sitten vuorossa uudet kujeet. Koulu jatkuu todennäköisesti viikolla 2. Palaillaan silloin astialle.
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti