perjantai 23. marraskuuta 2012

Kuumetta, kirjoittamista ja sekalaisia fiiliksiä.

Huhhuh, että on kahden päivänä tapahtunut paljon. Kuten aktiivisimmat lukijat varmasti huomasivat niin eilen en päivittänyt blogia, siitä yksinkertaisesta syystä että en vain jaksanut. Torstai alkoi siis sillä että 8:30 aamulla alkoi lääkehoidon teoria, joka kesti aina iltapäivään klo 16 asti, päivässä olisi varmasti ollut muutenkin kestämistä, mutta oman lisänsä toi vielä se että onnistuin jotenkin kummallisella tavalla saamaan itseni kipeäksi kesken päivän. Yleensä olen kausiflunssat onnistunut välttämään varsin hyvin, mutta tällä kertaa se iski kesken päivän. Kaiken lisäksi klo 16-19:15 olisi vielä ollut farmakologian luento, josta kyllä sitten luistin pois puolentunnin jälkeen, kunhan olin ensin saanut nimeni paikalla olleiden listaan. Toki olisin kuumehöyryissä voinut istua koko luennon, mutta eipä siitä pahemmin olisi päähän mitään jääny, joten lähdin siis n. klo 17 kohti kotia, matkalla kävin ostamassa paketin Ibumax-särkylääkettä.

Aivan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi yhdelle päivälle, sain kuulla vielä sen että jo aikaisemmin mainitsemani kirjallinen tehtävä olisi palautettava perjantaina, sekä sähköisesti, että PAPERIVERSIONA, joten näin ollen suunnitelmani siitä että kirjoittaisin raportin perjantai iltana ja lähettäisin sen sitten sähköisesti, ei onnistunut, vaan koko torstai ilta sitten meni siihen että kirjoitin raportin valmiiksi. Posiitivinen puoli tässä toki oli se että sittenpähän sekin työ oli tehty. Kello oli puoli yhdentoista luokkaa kun sain sen lopulta valmiiksi ja sen jälkeen tajusin että en ollut syönyt koko iltana oikein mitään joten marssin sitten vielä illan päätteksi lähikauppaan, josta ostin paketin mini-donitseja ja purkin maitoa. Sekoitin itselleni viskillä terästetyn kaakaon ja söin sen mukana sitten donitsit. Varmistin vielä että työ varmasti oli valmis, tallensin ja painuin nukkumaan. Olin aikonut tulostaa sen kotona, mutta yllättäen tulostimestani loppui muste, joten piti sitten tänään koulussa tulostaa ja palauttaa. Yöunia kertyi muhkeat 6 tuntia.
Torstaita voisi kuvatakkin parhaiten surkeiden sattumusten sarjaksi.

Tämä päivä oli sitten onneksi aavistuksen verran helpompi. Aamupäivä ryhmälämme oli lääkehoidon laboraatio tunteja (opetellaan asiat käytännössä), joissa opettelimme lääkkeiden jakoa, niiden tunnistusta jne. Iltapäivä olikin sitten varsinainen sekasikiö erillaisia asioita. Ensiksi oli tunnin verran tutor-opettajamme tunti, jonka pääteemana oli vain tiedottaa meille muutamista muutoksista opintosuunnitelmassa. Sen jälkeen oli hyppytunti jonka jälkeen alkoi KV-info, jossa luokastamme oli peräti 6 oppilasta 25:stä paikalla :D Mietin muutaman kerran että jätänkö itsekkin tunnin väliin, koska hyppytunnin kuluttaminen koululla oli varsin tylsää, mutta onneksi jäin. Saimme kuulla että koulullamme on paljon kansainvälisiä suhteita, moniin eri maihin, joka taas mahdollistaa sen että meillä todella monipuoliset vaihtoehdot lähteä harjoitteluvaihtoon, mikäli niin haluamme. Ja minä ainakin haluan. Opettaja kävi läpi kaikki maat joihin meidän olisi mahdollista hakea vaihtoon, tällä hetkellä oma top-3 listani on: 1.Kanada, 2.USA, 3.Uusi-Seelanti. Toki nuo kaikki ovat varsin suosittuja, joten saa todella olla tyytyväinen jos johonkin noista pääsee lähtemään. Haku kansainväliseen vaihtoon on 1.12-30.1, joten on tässä vielä hetken aikaa miettiä että mihin hakee, tosin uskon että nuo kolme ne ovat. Lisäksi kuulimme että meillä olisi mahdollista päästä ensi toukokuussa Portugaliin kahdeksi viikoksi, se liittyisi jollakin tavalla näihin tuleviin kansainvälisiin harjoittelujaksoihin. Kerron siitä sitten enemmän kun saan lisätietoa. Parasta on että koulusta saa rahoituksen kaikkiin KV-hankkeisiin, joka kattaa ainakin suurimman osan kuluista.

Tästä päivästä voisi vielä mainita pari seikkaa, ensinnäkin saimme tietää Anatomian ja Fysiologia-tentin tulokset. Aikaisemmassa viestissä kritisoinkin juuri tätä, että miten yhden tentin tarkistamisessa voi mennä monta viikkoa, no nähtävästi kritisointini oli ennenaikaista. Eli saimme tentin takaisin reilussa viikossa. Omalla kohdallani tulos olis että tulos oli "hylätty", joten ei muuta kuin uusintaan. Täytyy koittaa lukea siihen, että sen saisi ainakin läpi. Onneksi siihen on vielä aikaa, uusinta on joko joulukuussa tai maaliskuussa.
Toinen asia mistä vielä mainitsen on onneksi positiivinen. Sain postia harjoittelupaikastani jossa kyseltiin että olisinko halukas tulevaisuudessa tekemään keikka-hommia heille. Joten vissiin harjoittelu on sitten mennyt heidänkin mielestään varsin mukavasti, kun he kerran ottavat yhteyttä.

Johan tuli taas tekstiä, katsotaan tapahtuuko viikonloppuna jotakin ihmeellistä vai kirjoitanko sitten vasta maanantaista. Todennäköisesti vietän koko viikonlopun maaten sohvalla ja katsoen telkkaria, sillä vaikka kuumetta ei enään tänään ole ollut, on olo vielä ihan paras mahdollinen ole, enkä halua olla ensi viikolla kipeänä ja poissa koulusta, joten koitan nyt parannella itseni kokonaan viikonlopun aikana.
Mahdolliset kirjoitusvirheet pistän väsymyksen ja flunssan piikkiin :D

Hyvää viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Heh, "vain" kuuden tunnin yöunet... :D

    Tuo on arkipäivää, kun opinnot etenevät ja työtaakka lisääntyy ensimmäisen puolen vuoden tehtävät ja opinnot ovat helppoja (poislukien anatomia ja farmakologia).

    Tehtävien määrä lisääntyy, etenkin laajan työn pohjalle tarkoitetut tehtävät. Koulussa on usein vaikka kuinka monta ihmistä pienessä tai vähän isommassakin kuumeessa, sillä on paljon tunteja joita ei voi jättää väliin, sillä jos jätät et pääse tuleviin harjoitteluihin ennen kuin olet korvaavilla tunneilla käynnyt. Välillä näitä ns. korvaavia tunteja ei ole saman lukukauden aikana, joten harjoittelusi voi siirtyä sen takia ja samalla mahdollinen valmistumisesikin siirtyy.

    Farmakologiasta et menetä paljoa vaikka et luennoilla istuisikaan, sillä suurin työ on edessä kun luet itsenäisesti tenttiin. Muista panostaa lukemiseen ja lue paljon

    Tentteihin pitää ja kannattaa lukea hyvin koulussa on lukuisia kursseja joista ei pääse läpi edes sillä ykkösellä jos asiat eivät ole hallussa.

    Yksi hyvä tapa on esim. lukea luokkakaverin tai luokkakavereiden kanssa tentteihin, jolloin saa vertaistukea ja luokkakaverisi tietää lukuhetkillä millaisia kysymyksiä tulee esittää.

    KV-opinnot voit unohtaa jos et saa opintojasi etenemään toivotulla tavalla. Ihmiset, jotka menevät KV-opintoihin joutuvat ekemään ylimääräisiä kursseja ennen kuin lähtevät ulkomaille, jotta he voivat suorittaa harjoittelun kohdemaassa.

    Blogiasi on kiva lukea, ja olen itsekin elänyt nuo samat vaiheet. Toivotan onnea valitsemallasi tiellä ja muista, että ilman työntekoa opinnot eivät etene. Muista antaa itsellesi aikaa, jotta jaksat paremmin ja koita parantua! :)Ja jos, et ole syönnyt mitään koko päivänä niin paras valinta ei ole minidonitsit ja viskikaakao! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on mukava kuulla vanhemman opiskelija mietteitä ja varmasti neuvosi tulevat tarpeeseen, sillä tiedät mistä puhut. Taisin tuolla jo aikaisemmin mainitakkin että tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta kun minulla on oikeasti motivaatiota opiskella, joten uskon että eiköhän tästä vielä joskus saada sairaanhoitajan titteli.

      Todennäköisesti meillä ainakin osa opinnoista kuitenkin menee eri tavalla kuin teillä, sillä meille on nyt syksyn ajan useasti sanottu että meidän "saapumiserämme" noudattaa täysin uudenlaista opetussuunnitelmaa, se että onko se hyvä asia, selviää vasta sitten joskus tulevaisuudessa kun nähdään että miten opinnot ovat kaikilla edistyneet.

      Kiitos joka tapauksessa palautteesta ja huoli pois, en usko että tuo "donitsit ja kaakao"-iltaruoka, tulee yleistymään tulevaisuudessa :D

      Poista
  2. Hei!

    Opetussuunitelmia uusitaan jatkuvasti, suurin ero tässä uudessa opsissa on se, että harjoittelunne ovat lyhyempiä, tällä pyritään vaikuttamaan keskeyttäneiden määrään... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mahdollista, meille sanottiin että yksi syy harjoitteluiden lyhyyteen on se että koulu yrittää säästää, sillä kouluhan joutuu maksamaan jokaisesta päivästä työharjoittelupaikalle, mitä olemme siellä.

      Poista
  3. Olen kuullut nämä perustelut suoraan henkilöiltä jotka päättävät näistä asioista. Syyt olivat keskeyttämisten vähentäminen (mikä on aika naurattava syy), harjoittelupaikkojen vähyys ja raha. Taloudellisten tekijöiden takia mm. Laurea yrittää fuusioitua jonkun muun amk:n kanssa, Metropolia on todennäköisin vaihtoehto. Koulut eivät tee hyväntekeväisyyttä vaan rahat tulevat jostakin. Tulevaisuudessa amk:t eivät saa rahoja opiskelijamäärien perusteella vaan valmistuneiden mukaan.

    VastaaPoista
  4. No siinä tapauksessa luotan sinun lähteeseesi :D Itse kyllä jotenki toivoisin että Laurea ja Metropolia eivät yhdistyisi, sillä olen kuullut varsin paljon kyseenalaista palautetta Laureasta... Mutta aika näyttää miten käy.

    VastaaPoista